Dark Matters

Kuva: Maija Kurki
Kuva: Maija Kurki
Kuva: Maija Kurki
Kuva: Maija Kurki

DARK MATTERS

Teatteri Viirus 31.5.-1.6.2019


Dark Matters on soolonäyttämöteos, joka tutkii sitä mitä ei voi havaita, mutta jota saattaa kuitenkin olla olemassa. Se on rannattomassa meressä kelluvan muodottoman olion märkä tulevaisuuden uni, ja maailmankaikkeuden aikajanalla pienen, lyhytikäisen ja eksyneen homo sapiensin salainen toive ikuisista syntymäpäiväjuhlista. Miksi tässä kävi niin kuin kävi? Vastausta kertomatta jokin kuiskaa takaisin, kiemurrellen loputtomalta tuntuvassa karaokelipukkeiden pinossa, odottaen malttamattomana ilmestymistään.

Dark Matters on huone, joka on ollut talossa koko ajan, mutta jota kukaan ei ole vielä löytänyt. Se on yksinäinen. Ja yksinäisyyden hyväksyminen on ensimmäinen askel löydetyksi tulemiseen.

Riina Tikkanen on esiintyjä ja nukketeatteritaiteilija, joka työskentelee vaihtelevissa kokoonpanoissa ja työryhmissä liikkuen nukketeatterin, esineiden, materiaalien ja fyysisen teatterin välimaastoissa.
 

Ohjaus, käsikirjoitus ja esiintyminen: Riina Tikkanen
Koreografia: Lee Lahikainen ja Riina Tikkanen
Valokuvat: Maija Kurki
Valosuunnittelu: Anssi Ruotanen
Ulkopuoliset silmät: Lee Lahikainen ja Davide Giovanzana
Tuotanto: Teatteri Metamorfoosi
 

Ensi-ilta Teatteri Viiruksessa 22.2.2019

Kieli: englanti
Kesto: n. 45min.
Ikäsuositus: 15+

Liput 20/15/12€

Osta lippu
Liput voi ostaa suoraan verkosta Lippu.fi:stä. Lipun hintaan lisätään palvelumaksu 2,5€.
Suora linkki lipunmyyntiin: https://www.lippu.fi/viirus-guest-dark-matters-lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=2468046&kuid=471471

Lippuvaraus
Puhelimitse +358 (0)9 440 224 tai sähköpostitse viirus@viirus.fi

Lipputoimisto
Viiruksen lipputoimisto on avoinna ke ja to klo 12-18 ja pe klo 12-16 osoitteessa Välimerenkatu 14, Jätkäsaari. Tervetuloa!

Esityksen valmistamista ovat tukeneet:
Cité International des Arts / Pariisin taiteilijakaupungin säätiö
Taiteen edistämiskeskus
Teaterstiftelsen Vivicas Vänner
Aura of Puppets